Kuka ja mistä kirjoitetaan?

Muokkaus 31.12.2015: Eläinsuojeluasiamiehen tehtävä on toistaiseksi lopetettu. Sari Salminen jatkaa kirjoittamista eläinten hyvinvointiasioista blogissa osoitteessa elikoista.com

Olen eläinsuojeluasiamies Sari Salminen. Aiemmin o
len toiminut pieneläinlääkärinä eläinsuojeluyhdistyksessä, eläinsuojelusäädösten valmistelijana maa- ja metsätalousministeriössä (MMM) sekä eläinsuojelun valvonnan ohjaajana Elintarviketurvallisuusvirastossa (Evira).

Blogissa kirjoitan eläinten suojelusta ja hyvinvoinnista sekä niihin liittyvistä asioista. Ajatuksena on herättää keskustelua sekä edistää ja parantaa eläinten hyvinvointia koko yhteiskunnassa. Eläinsuojeluasiamiehen tehtävät löydät sivun alalaidasta.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Kuka valvoo ja mitä ja missä?

Elintarviketurvallisuusvirasto (Evira) järjesti 20.11.2013 jo perinteeksi muodostuneen viranomaisten eläinsuojelupäivän Kuopiossa. Siihen osallistuu eläinten suojelun viranomaisia eläinsuojeluvalvojista syyttäjiin koko Suomesta. Päivän aikana keskustellaan vuosittain erilaisista asioista eläinten suojelussa. Minulla oli ilo olla kertomassa työstäni ja eläinsuojeluvalvontaan liittyvistä näkemyksistäni.

Kalkkunoita ulkoilemassa...

Kunnaneläinlääkäri ja valvontaeläinlääkäri

Kunnaneläinlääkärit, joita myös erityisesti valvontatehtäviin palkatut kunnan valvontaeläinlääkärit ovat, tekevät suurimman osan epäilyyn perustuvista eläinsuojelutarkastuksista toimialueillaan. Eläinlääkintähuoltolain uudistuksen yhteydessä Valtio lisäsi eläinlääkintähuollon määrärahoja ostaakseen eläinsuojelu- ja eläintautivalvontaa kunnilta. Eviran raportin mukaan kuntiin onkin tähän mennessä perustettu 57 valvontaeläinlääkärin virkaa, joiden työajasta noin 75 % kuluu edellä mainittuun valvontaan.

Valvontaeläinlääkäreiden palkkaamisen ansiosta on paikallinen eläinsuojeluvalvonta tehostunut. Eläinlääkäreiden tekemien epäilyyn perustuvien tarkastusten määrä on kasvanut kaksinkertaiseksi vuodesta 2009 vuoteen 2012. Tarkastuksilla havaittujen rikkomusten määrä ei ole kuitenkaan laskenut merkittävästi. Jos siis havaitset eläinsuojelulainsäädännön vastaista toimintaa, ota ensisijaisesti yhteyttä alueesi kunnaneläinlääkäriin.

Terveystarkastaja

Terveystarkastaja eli kunnan terveydensuojeluvalvontaa hoitava viranhaltija saa myös tehdä eläinsuojeluvalvontaa. Pääsääntöisesti he eivät tee eläinsuojeluvalvontaa itsenäisesti, vaan saattavat olla eläinlääkärin työparina haastavissa tilanteissa.

Ai minäkö karkuteillä?

Aluehallintovirasto (AVI)

Vuonna 2010 AVIen toimipisteisiin perustettiin lisää läänineläinlääkärin virkoja tekemään tuotantoeläintilojen otantaan perustuvia eläinsuojelutarkastuksia ja auttamaan kunnaneläinlääkäreitä kriittisten eläinsuojelutapausten hoitamisessa. Edelleenkin AVIn tehtävänä on huolehtia toimialueellaan eläinsuojelulainsäädännön täytäntöönpanosta ja noudattamisen valvonnasta.

AVIt myöntävät myös eläinten suojelua koskevan lainsäädännön mukaiset luvat muun muassa eläinten kuljettamiseen, eläintarhan pitämiseen ja koe-eläintoimintaan.

Eläinsuojeluvalvoja

Suomessa on tällä hetkellä vain neljä eläinsuojeluvalvojaa, joille Aluehallintovirasto on myöntänyt oikeuden tehdä eläinsuojelutarkastuksia. Oikeus myönnetään henkilölle, jolla on riittävä perehtyneisyys tarkastuksen kohteena olevan eläinlajin eläinsuojeluvaatimuksiin ja joka on suorittanut Eviran eläinsuojeluvalvojakurssin. Oikeus voi koskea joko yksittäistä tai useampaa eläinlajia.

Näillä AVIn valtuuttamilla eläinsuojeluvalvojilla on samanlainen oikeus tehdä tarkastuksia kuin muillakin eläinsuojeluviranomaisilla. Kotirauhan piirissä he eivät voi tehdä tarkastuksia, mutta sielläkin he voivat avustaa viranomaista tarkastuksen suorittamisessa. Näin ollen he ovat esimerkiksi poliisille loistavia avustajia eläinsuojelulainsäädännön asiantuntijoina virka-ajan ulkopuolella. Toivoisin useampien aktiivisten eläinsuojelusta kiinnostuneiden henkilöiden hakevan AVIn oikeutta eläinsuojelutarkastuksiin.

Minä valvon täällä!


Poliisi

Poliisilla on eläinsuojeluvalvonnassa kaksoisrooli. Yleisimmin poliisi on eläinsuojeluvalvonnassa virka-apuna muille viranomaisille, jotta tarkastus voidaan tehdä. Kiireisissä tapauksissa ja muun valvonnan yhteydessä esiin tulevissa eläinsuojelutapauksissa poliisi toimii itsenäisesti eläinten suojelua koskevan lainsäädännön nojalla. Eläinten kuljetuksia poliisi valvoo sekä ratsioina että muun liikennevalvonnan yhteydessä joko itsenäisesti tai läänineläinlääkärin kanssa yhteistyössä. Poliisi tekee myös eläinsuojelurikosten tutkintaa.

Tarkastuseläinlääkäri

Teurastamoissa eläinsuojeluvalvonta on tarkastuseläinlääkärin vastuulla. Lukuun ottamatta poroteurastamoita ovat tarkastuseläinlääkärit Eviran palveluksessa. Teurastuksen ja siihen liittyvien toimenpiteiden lisäksi tarkastuseläinlääkäri valvoo sinne tuotavien eläinten kuljetuksia. Hän havainnoi eläimiä myös sen varalta, näkyykö niissä merkkejä mahdollisista pito-olosuhteiden tai hoidon puutteista lähtötilalla. Näin ollen tarkastuseläinlääkäri on tärkeä ellei jopa tärkein viranomainen lihantuotantoa varten pidettävien eläinten hyvinvoinnin varmistamisessa ja edistämisessä.

4 kommenttia:

  1. Olisi kannattanut listata myös eläinsuojeluyhdistysten "valvojat" ja neuvojat. Monilla on väärä käsitys heidän roolistaan.

    VastaaPoista
  2. Hyvä kommentti!

    Eläinsuojeluyhdistysten "valvojat" ja neuvojat eivät ole eläinsuojelulainsäädännön viranomaisia eikä heillä näin ollen ole valvontaoikeutta, joten siksi en maininnut heitä tässä kirjoituksessa. Heistä moni olisi erittäin potentiaalinen lain tarkoittama eläinsuojeluvalvoja, jolloin heillä olisi mahdollisuus tehdä tarkastuksia ja avustaa viranomaisia jopa kotirauhan piirissä.

    VastaaPoista
  3. Eläinsuojeluyhdistysten valvojat eivät ole viranomaisia, mutta usein jopa paremmin koulutettuja kaikkiin eläinlajeihin kuin AVIn valvojat. Eläinsuojeluyhdistysten valvojat eivät anna määräyksiä vaan tarkoituksena on opastaa ja herätellä ihmisiä oikeaan eläintenpitoon. Koska he eivät ole AVIn valvojia, he voivat mennä kotirauhan piiriin aivan samoin kuin esim. jehovat. Heidät joko voi päästää sisään tai jättää päästämättä, vapaa tahto on ykkösasemassa.

    VastaaPoista
  4. Useinmiten AVIn valtuuttama eläinsuojeluvalvoja on myös eläinsuojeluyhdistyksen "valvoja". Heidän tietotaitonsa tuskin heikkenee siitä, että heillä on lainmukainen oikeus tehdä tarkastuksia ja avustaa viranomaista myös kotirauhan piirissä. AVIn valtuuttamat eläinsuojeluvalvojat eivät voi antaa määräyksiä, vaan ottavat yhteyttä kunnaneläinlääkäriin, läänineläinlääkäriin tai poliisiin, jos havaitsevat eläinsuojelusäädösten vastaista toimintaa.

    VastaaPoista