Kuka ja mistä kirjoitetaan?

Muokkaus 31.12.2015: Eläinsuojeluasiamiehen tehtävä on toistaiseksi lopetettu. Sari Salminen jatkaa kirjoittamista eläinten hyvinvointiasioista blogissa osoitteessa elikoista.com

Olen eläinsuojeluasiamies Sari Salminen. Aiemmin o
len toiminut pieneläinlääkärinä eläinsuojeluyhdistyksessä, eläinsuojelusäädösten valmistelijana maa- ja metsätalousministeriössä (MMM) sekä eläinsuojelun valvonnan ohjaajana Elintarviketurvallisuusvirastossa (Evira).

Blogissa kirjoitan eläinten suojelusta ja hyvinvoinnista sekä niihin liittyvistä asioista. Ajatuksena on herättää keskustelua sekä edistää ja parantaa eläinten hyvinvointia koko yhteiskunnassa. Eläinsuojeluasiamiehen tehtävät löydät sivun alalaidasta.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Eläinsuojeluasiamiehen työ loppuu

Olihan se arvattavissa, että tässä säästöjen etsinnässä voi käydä näin ja kun hallitusohjelmastakin olivat eläimet unohtuneet kokonaan. Silti oli pysäyttävää, kun sain kuulla, ettei eläinsuojeluasiamiehen viran määräaikaisuutta jatketa vuoden vaihteen jälkeen. Valtion vähiä rahoja eläinten hyvinvoinnin osa-alueella halutaan käyttää eläinsuojelulain kokonaisuudistukseen, joka on tietysti tärkeää saada loppuun tehdyksi.

Eläinsuojeluasiamiehen työ on vasta alkutekijöissään ja paljon on vielä tehtävää eläinten hyvinvoinnin parantamisessa eikä loppua sillä saralla ole ihan heti nähtävissä. Eläinsuojeluasiamiehen määräaikainen virka päättyy 31.12.2015, joten vielä on koko syksy aikaa jatkaa tätä työtä.


Eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä on selvitettävä 
eläinten hyvinvointia parantavan viranomaisen perustaminen. 

~ Eläinsuojeluasiamiehen huoneentaulu ~


Eläinsuojeluasiamies (12.8.2013 - 31.12.2015)
Eläinsuojeluasiamiehen määräaikaisen tehtävän perustamisen yhteydessä kerrottiin, että eläinten hyvinvoinnin parantamis- ja edistämistyötä tekevää itsenäistä viranomaista käsitellään eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Selkeästi tällaiselle viranomaiselle on tarvetta yhteiskunnallisen keskustelun varmistamiseksi ja eläinten asioiden esiin saamiseksi.

Eläinsuojeluasiamies on tällä hetkellä hallinnollisesti maa- ja metsätalousministeriössä toimiva itsenäinen viranomainen, jonka tehtävänä on eläinten hyvinvoinnin parantaminen yhteiskunnassamme yleisellä tasolla. Eläinsuojeluasiamies ei hoida yksittäisiä eläinten asioita eikä valvo eläinsuojelulainsäädäntöä. Tehtäväkenttänä on kaikki eläinryhmät niin tuotantoeläimet, lemmikit, koe-eläimet kuin luonnonvaraisetkin silloin, kun ihminen on niiden kanssa tekemisissä.

Suomi on ollut asiassa edistyksellinen ja vain harvassa muussa maassa on eläinsuojeluasiamiestä. Muiden maiden eläinsuojeluasiamiehet ovat osallistuneet myös yksittäisiin eläinsuojelutapauksiin tuomioistuimissa. Eläinsuojeluasiamiehen yhteistyökumppaneina ovat muun muassa eläinten hyvinvointikeskus, muut viranomaiset, järjestöt, tutkijat sekä alan toimijat ja asiantuntijat.

Eläinsuojeluasiamiehen sidosryhmät


Eläinasiavaltuutettu
Kun nyt on toistaiseksi päätetty luopua eläinsuojeluasiamiehen tehtävästä, on suunnattava katseet tulevaisuuteen ja pohdittava asia laajemmin. Eläinten hyvinvointiasioiden eteenpäin viemiseksi Suomi tarvitsee jatkossakin eläinten oman asiamiehen, joka on itsenäinen valtion viranomainen.

Eläinten asiat ovat laajempia kuin vain eläinsuojelu ja siksi olisi loogista, että eläinten asioiden parantajana ja edistäjänä toimisi ELÄINASIAVALTUUTETTU. Tehtävänä ei ole nytkään ollut vain eläinten suojelu, vaan yleisellä tasolla eläinten hyvinvoinnin parantaminen eri yhteistyötahojen kanssa.

Eläinasiavaltuutetun perustamista ja siitä säätämistä on selvitettävä ja arvioitava eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä kuten alun perinkin oli tarkoitus.  

1 kommentti:

  1. Hei, löysin blogisi ihan hiljan ja olen sitä nyt tässä tutkaillut niin minulle heräsikin toive...
    Toivoisin että blogisi jatkuisi siitä huolimatta, että eläinsuojeluasiamiehen työ loppuukin (tai missään nimessähän työhän ei lopu, vain mahdollisuus toteuttaa tässä kaavassa tätä työtä. Mikä on mielestäni harmillista).
    Itse puhun kotimaisen maito- ja lihatuotannon puolesta ja sinun blogisi kautta sain ajankohtaista ja varmasti luotettavaa tietoa tuotannosta, tuotantotavoista ja eläinten hyvinvoinnista. Mielestäni edm. asioista saa hyvin monenmoista tietoa, joita eri aatteet jms. tarkoituksenmukaiset vääristelyt voivat johtaa harhaan.
    Nyt varsinkin kun kotimaiset tuottajat ovat ahdingossa olisi hienoa tuoda esille suomessa tuotetun ruoan lähteet - puhdas ja turvallinen ruoka, eläinten hyvinvointi... Verraten tuontituotteisiin.
    Ja todellakin verraten tuontituotteisiin sillä tavanomainen tuotantotapa on yleisesti kokonaisuudessaan laadukkaampaa kotimaassa kuin useissa tuontimaissa. Eikä edes tarvitse olla luomutuotettua.
    Toivottavasti toiveeni poikisi ideaa ja innostusta jakaa tietoutta meille maallikoille, jotta voisimme turvallisin mielin tehdä linjauksia omaan ruokakulttuuriseen arvomaailmaan (jossa mielestäni meillä suomalaisilla, yllttävä kyllä, olisi syytä ja varaa petrata).
    Toki pidän myös muiden kuin liha- ja maitotuotantoon suunnattujen eläinten hyvinvointia tärkeänä ja olisin halukas saamaan myös niiden osalta tietoutta.
    Terv. Vainio Hannamari

    VastaaPoista